perjantai 20. tammikuuta 2017

SIUN SOTEEN OIKEATA VALINNANVAPAUTTA

Siun soteen tehokkuutta omin voimin

Aikaisemmassa Siun sotea koskevassa mielipidekirjoituksessani viime lokakuulla ehdotin tehokkuuden lisäämiseksi, että ambulansseihin voisi lisätä lääkärin kulkemaan mukana, kun ymmärtääkseni ajoneuvot kulkevat hälytysajojen ulkopuolella muissa rutiini tehtävissä potilaiden, mm. vanhusten luona. Nyt ehdottaisin kaikkien yhteiseksi hyväksi seuraavaa.

Hallitus on kaavaillut sosiaali- ja terveydenhuoltoon valinnanvapautta.

Asiakas saisi valita aluksi terveytensä hoitajan vapaasti ja sen jälkeen olla asiakkaana kyseisessä osakeyhtiössä vuoden. Sen jälkeen, jos ei ole tyytyväinen voi vaihtaa toimijaa, maakunnan suostumuksella, kun toimittaa hakemuksensa sinne.

Kuulostaa byrokraattiselta, vaikka juuri sitä, byrokratiaa, pitäisi purkaa.

Eniten kuntalaisia, ja maakuntalaisia, kiinnostanee miten päästä nopeasti lääkärin vastaanotolle. Sitä ei ole huomioitu hallituksen kaavailussa loppuun asti.

Todellista valinnanvapautta on se, että asiakas voi valita  sairastuttuaan, ei suinkaan palveluntarjoajan, vaan vapaana olevan ajan mukaan. Mistä voi tietää, että tuolla vuodeksi valitsemallaan hoitopaikalla on sopivasti aikoja tarjolla? Pitää päästä vastaanotolle!

Me voimme hoitaa asian siten, että on tietojärjestelmä, joka tuo esiin kaikkien toimijoiden ajanvarauslistat, joista potilas voi varata vapaana olevan, lääkärin, psykologin tai sosiaalityöntekijän, ajan. Eikä asiakas ole velvoitettu käymään koko vuotta samalla palvelun tarjoojalla. Tietysti, jos on tyytyväinen, ja aikoja löytyy, voi näin tehdä. Ja, jos haluaa pidemmän suhteen omalle lääkärille, voi aina varata aikansa kyseiseltä tohtorilta.
Tämä olisi oikeaa valinnan vapautta.

Tällainen järjestelmä olisi myös tehokkaampi. Ei olisi tyhjäkäyntiä. Tehokkuus säästää veronmaksajien euroja.

Tämä olisi tärkeää huomioida jo nyt, kun suunnitellaan - todennäköisesti - uusia tietokonejärjestelmiä. Ne maksavat. Myöhemmin, taas uuden järjestelmän käyttöönotto olisi järjettömän kallista meille veronmaksajille. Laitetaan järjestelmä kerralla kuntoon.

Tiedän, että sote -toimijoiden väliset järjestelmät eivät vielä pelaa yhteen, mutta siihen suuntaan kannattaa suunnitella; ja jo nyt valmistautua, ettei tule turhia lisäkustannuksia. Kateuteen ei ole varaa. Yhteispelillä se sujuu! Järjestelmän turvallisuudesta on tietysti pidettävä huolta.



http://osastot.kd.fi/2017/01/21/oikeata-valinnanvapautta-siun-soteen/

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Mielipidekirjoitus joulukuussa 2016 Karjalaiseen:


Hyvän joulumielen toivotukset maan hallitukselta

Hallitus pohtii lisäleikkauksia. Veikkaan, että niissä annetaan rikkaille ja otetaan köyhiltä? Siinä hyvän joulumielen toivotukset maan hallitukselta. Päättäjien viestit vaikuttavat yleiseen ilmapiiriin ja ihmisten olotilaan. Usein viitataan niihin kuuluisiin suhdanteisiin. Nyt pitää saada lisää lähimmäisyyttä ja sanoa EI leikkauksille. Heikoimmilta ei saa enää leikata.

Päättäjien vastuulla on millainen on yleinen ilmapiiri. Pelkät suhdanteet eivät siihen vaikuta, vaan tärkeänä osana on millaisen viestin vallanpitäjät lähettävät. Jos maan hallitukselta ei löydy tahtotilaa köyhien auttamiseen, niin kuntien on otettava lähimmäisen rooli. Tänä jouluna se on vielä mahdollista. Karkaako lähimmäisyys mahdollisen maakuntamallin vuoksi jonnekin kauemmaksi? Mene ja tiedä. Nyt on aika viestittää inhimillisemmästä otteesta kuntalaisille: ”Hei, me välitämme Sinusta!” Kunta on sen kuntalaiset. Teot ratkaisevat. Pienet teot eivät poista köyhyyttä, mutta heikompiosaisella on oikeus joululahjaan, sillä ei joka perheessä kuulu lahjapaperin rapinaa.

Lapsiperheiden talous tiukkenee ja köyhyys lisää lasten osattomuutta ja syrjäytymisriskiä. Kunnissa ja jokaisen kuntalaisen lähipiirrissä on huomioitava tukea tarvitsevat vaikkapa joulupaketin tai muun konkreettisen tuen ja huomaamisen merkeissä. Vielä ehtii päättäjät kääriä lahjapaperia ilmapiiripaketin ympärille ja lähettämään sen köyhän porstuaan.

Timo Simola
KD Kontiolahti, pj.

maanantai 28. marraskuuta 2016

ARVOISA OPETUSHALLITUS

JULKAISEMATON MIELIPIDEKIRJOITUS:

Arvoisa opetushallitus

Poistakaa käytöstä tuo esittelemänne tasa-arvo-opas. Olette virkamiehiä ja Teidän tulee noudattaa lakeja: Suomessa on yhä juridisesti tyttöjä ja poikia. Eikä se edes tuolla oppaalla, tai edes lakeja säätämällä siitä muutu. Heitä saa kutsua tytöiksi ja pojiksi!

Annetaan lapsille kasvurauha, jotta saataisiin edes jonkinlainen koulurauha julistetuksi maahamme, ja keksitään siihen muita keinoja kuin tekemällä lapsista sukupuolineutraaleja. Annetaan lapsen ihan itse löytää oma identiteettinsä olemalla joko tyttö tai poika. Kenellä on identiteettinsä löyttämisessä vaikeuksia niin tuetaan häntä jollain muulla tavalla. Tietänette, että lapsi on herkkä? Vai? Tappiotahan tuon painotuotannon tuhoamisesta tulee, mutta hinta on pieni: kysymys on tulevaisuudesta?

Timo Simola
KD Kontiolahti, puheenjohtaja

LÄÄKÄRI AMBULANSSIIN

Mielipidekirjoitus Karjalaiseen:

Olin kuulolla Kohti meijän maakuntaa - maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa -tilaisuudessa 13.10. Elokuvateatterikeskus Tapiossa. Kiitän tilaisuuden järjestäjätahoa, Pohjois-Karjalan maakuntaliittoa, hyvin onnistuneesta, järeää tietoa antaneesta, tilaisuudesta. Maakunta uudistus ei ole mikään helppo tehtävä, vaan aikaisempien rakenteiden muuttaminen uudeksi kokonaisuudeksi vaatii virkamiehiltä ison työn.
Tilaisuudessa oli mukana myös Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen edustaja, joka kertoi, että laitos on innolla mukana uudistuksissa. Saimme kuulla, jota en aikaisemmin tiennyt, että ambulanssit kiertävät jo nyt jonkinlaisissa pikku avustustehtävissä, hälytysten ulkopuolisissa toimissa, auttamassa muuta sosiaalitointa. Kuulostaa hienolta tehokkuuden lisäämiseltä. On siis mahdollisuus lisätä tehokkuutta, eikä vain, ehkä liian helpostikin, karsia budjettia.
Kysynkin maakuntauudistajilta olisiko mahdollista istuttaa ambulanssiin myös lääkäri noiden mahdollisten kierrosten ajaksi? Olisiko se kustannustehokasta ja toisiko se turvaa esim. vanhuksille?

tiistai 1. syyskuuta 2015

USKONTO JA POLITIIKKA?

Tarjottu Karjalaiseen, Karjalan Heiliin ja Pielisjokiseutuun (lehtiin) 31.8.2015:

Uskonto ja politiikka

Väitetään, että Uskontoa ja Politiikkaa ei pidä sekoittaa. Voisiko näin ajatteleva mennä johonkin Lähi-idän valtioista esittämään mielipiteensä, vaikkapa kylttinsä kanssa seisomaan kadun kulmaan, tai mielummin keskelle toria? Voi, jos rohkeutta riittää, mutta en suosittele!
Oma mielipiteeni on myös ettei niitä pitäisi sekoittaa, mutta Uskonsa voi. Kristinusko ja sen arvomaailma on, maailmankatsomuksellisesta näkökulmasta katsottuna, yhdenvertainen, siinä kuin marxismi-leninismi, sosialismi tai humanismi. Paitsi, ettei se ole -ismi. Yhtähyvin voisi toitottaa ettei humanistista maailmankatsomusta pidä sekoittaa politiikkaan. Miksi? En tiedä, mutta eivät tiedä hekään, jotka alkuvirkkeen väitteitä esittävät.
Suomi on, vielä, maa, jossa voi esittää kristillisen mielipiteensä kadun kulmassa ja keskellä toria. Ja mielestäni sen pitää olla niin myös jatkossa. Ja siihen, mielipiteensaä esittämiseen, pitää saada rauha ja toistensa kunnioittaminen.
Niin maailmankatsomuksissa kuin arvomaailmoissa on eroja. Niistä pitää voida keskustella avoimesti. Yhteiskuntaamme, Eurooppaa myöten, vaivaa arvokeskustelullinen tyhjiö. Kristillinen arvomaailma sopii kaikille, on sitten oma maailmankatsomus (tai vakaumus) mikä tahansa.
Yhteiskunnallisen keskustelun foorumina toimii politiikka oikein hyvin. Kristilliset arvot toimivat yhteiseksi hyväksi. Siksi Uskon(on) ja Politiikan voi sekoittaa.

Timo Simola
Suomen Kristillisdemokraattinen puolue
Kontiolahden po., puheenjohtaja
Puoluevaltuuston jäsen






tiistai 26. toukokuuta 2015

POLIITTINEN TILANNEKATSAUS KONTIOLAHDEN KD:N KEVÄTKOKOUKSEEN 2015

Ruotimista
Vaalitappio vuoden 2015 Eduskuntavaaleissa on tunnustettava ja tunnustettu mm. varapuheenjohtaja Teuvo V Riikosen myöntämänä (KD-lehti, 21.5.2015, s.6). On ruodittava ja mentävä näillä eteenpäin, mutta myös tarkasteltava miten saamme kannatuksen nousuun?

Onkin jo puoluevaltuustossa ruodittu (poimontoja puoluevaltuuston kokouksesta; KD-lehti, 21.5.2015, s.6.):
– Päivi Räsänen: oppositiossa on kasvun paikka. ”Nyt on kasvun aika, oman aatteen ja poliittisten tavoitteiden kirkastamisen aika.” Räsänen korosti huolenpitoa heikossa asemassa olevista ja puolustuskyvyttömistä. – eli karsiiko tuleva hallitus esim. vaikeavammaisten oikeuksista ja palveluista: se jää nähtäväksi.
– Onko meillä ”EI –puolueen” leima? Tommi Björkskog. (itsekin miettinyt samaa)
– Marjatta Räty katsoi, että on mentävä kadulle ja puhuttava ihmisille ihmisten kielellä.
Oma huomioni Joensuun torilla vaalikiertueella: ”Ei koskaan aikaisemmin ole ollut näin paljon KD:n ehdokkaita näkyvillä yhtä aikaa!”

Siitä pääsemme vaalitapahtumiin Kontiolahden osaston toimesta. Vaalikiertueella olimme mukana 3 ½ kertaa: Kontiolahdessa to 12.3 ja la 21.3. vaalikiertue Kontiolahdessa: K –market Kontiolahti ja K –supermarket Lehmo. K- marketin pihassa tarjosimme ”sponsoroituja makkaroita”; niitä meni to n.100 ja la n. 60. Sekä olimme Joensuun Prismassa 15.4. Se oli parhaimpia paikkoja:
mukana mm. Sari Essayah, Lapinlahti; Päivi Kähkönen, Juuka; Björn Cederberg, Kuopio.
Ja olimme mukana Joensuun torilla pikakomennuksella Joensuun osaston järjestämässä tilaisuudessa, koska heillä ei ollut tarpeeksi väkeä tapahtuman hoitoon, joten meihin otettiin yhteyttä, ja menimme sinne ja saimme kiitosta.
Eli kiitos kaikille mukana olleille! Ilmeisesti vaalitelttailu kannattaa!

Koska,
19.4. Sari Essayah valittiin Eduskuntaan; 11 184 ääntä; Kontiolahdelta saimme KD:lle ääniä: yhteensä 294 ääntä. Siinä on 294 ääntä enemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa! Hienoa!

Kontiolahdella on 10 793 äänioikeutettua, vaalissa oli 7 252 hyväksyttyä (äänestänyttä), 28 hylättyä ääntä.

Kontiolahti
Kokonaisäänestypros.
Kotimaan äänestyspros.
67,5
68,6



Ennakkoäänet
Vaalipäivän äänet
Äänet yhteensä
                                                                

Lkm
Pros
Lkm
Pros
Lkm
Pros

70
Essayah, Sari
KD
113
3,7
119
2,8
232
3,2
71
Keinänen, Tuomo
KD
0
0,0
0
0,0
0
0,0
72
Kivinen, Kirsti
KD
0
0,0
0
0,0
0
0,0
73
Koljonen, Teuvo
KD
5
0,2
5
0,1
10
0,1
74
Kujanpää, Markku
KD
2
0,1
0
0,0
2
0,0
75
Kukkonen, Arto
KD
1
0,0
1
0,0
2
0,0
76
Kähkönen, Päivi
KD
3
0,1
3
0,1
6
0,1
77
Laurinkari, Juhani
KD
1
0,0
0
0,0
1
0,0
78
Mikkonen, Jussi
KD
0
0,0
2
0,0
2
0,0
79
Määttä, Henry
KD
2
0,1
0
0,0
2
0,0
80
Pippola, Jarmo
KD
3
0,1
6
0,1
9
0,1
81
Räsänen, Sami
KD
1
0,0
1
0,0
2
0,0
82
Silvennoinen, Maija
KD
7
0,2
9
0,2
16
0,2
83
Suikkanen, Sirpa
KD
3
0,1
2
0,0
5
0,1
84
Taivassalo, Milka
KD
0
0,0
0
0,0
0
0,0
KOKOMAA:








Suomen Kristillisdemokraatit (KD)
3,5
-0,5
-0,2
105134
-13319
11877
5
-1

Kontiolahti
Sivu päivitetty 22.04.2015 19:43:58. Tarkastuslaskenta on VALMIS.

Kokonaisäänestypros.
Kotimaan äänestyspros.
67,5
68,6


Osuus äänistä
Äänet yhteensä

%
Muutos 11
Muutos 12
Lkm
Muutos 11
Muutos 12
Kansallinen Kokoomus
12,0
-0,6
-5,0
872
3
-134
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
16,4
-9,9
-10,6
1189
-622
-406
Perussuomalaiset
25,0
-1,6
7,2
1816
-16
764
Suomen Keskusta
31,6
7,8
1,5
2293
658
518
Vasemmistoliitto
3,0
0,2
0,8
218
24
87
Vihreä liitto
7,2
2,3
1,4
522
182
181
Suomen Kristillisdemokraatit (KD)
4,1
2,0
4,1
294
155
294
Suomen Työväenpuolue STP
0,1
0,1
0,1
5
4
5
Itsenäisyyspuolue
0,2
0,1
0,2
14
11
14
Piraattipuolue
0,3
0,1
0,3
22
6
22
Muutos 2011
0,1
-0,2
0,1
5
-13
5
Suomen Kommunistinen Puolue
0,1
-0,1
0,1
6
-7
6
Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta
0,0
-0,0
0,0
0
-2
0
Yhteensä



7256























Mitättömät äänet
0,4


28


Yhteensä



7284


Ännet jakautuivat Kontiolahdella seuraavasti:
Varparanta 10, Jakokoski 6, Kontioniemi 12, Romppala 3, Mönni 3, Paihola 17, Selkie 9, Kontiolahti 96, Kulho 14, Lehmo 102, Onttola 22.
(http://tulospalvelu.vaalit.fi/E-2015/fi/kutulos_276.html)

Eli hienoa, että saimme kaikilta alueilta ääniä!

Tarkastelua
Vuoden 2015 Eduskuntavaalit olivat neljännet peräkkäin, kun Suomen Kristillisdemokraattinen puolue menetti kansanedustajan paikan valtakunnallisesti: v. 2003 kannatus 5,3 %, nyt 3,5 %. Eli asiat on pohdittava uusiksi – KD:n ideariihi kokoontuu lauantaina 13.6.2015 Tampereella. Toivottavasti siellä syntyy uusia ajatuksia, jotka kehittävät puoluetta kannatusta nostavaan suuntaan.
Siellä kysytään mm.; Mihin suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin KD:n pitää lähivuosikymmeninä tarjota poliittisia vastauksia? Mikä voisi olla KD:n ajatushautomon rooli ja suhde puolueeseen? (KD-lehti, 21.5.2015, sivu 12).

Mielestäni: Puoluekokouksessa Savonlinnassa on vaihdettava puolueen johto: esim. kansanedustaja Sari Essayah, kansanedustaja Antero Laukkanen. Sari Essayah´n suosiota on hyödynnettävä. Jo numerotkin sen kertovat.

 Äänestyslippujen mitätöinneistä; 1097 (0,5 %) Savo-Karjalan alueella. Mm. oli koitettu kynän terävyyttä äänestysympyrän ulkopuolelle; silloin on numero hylätty, äänestyslapussa ei saa olla muuta kuin numero.
Pohjois-Karjalan nuorisopiiri  ja naisjärjestö liitettiin Pohjois-Savoon, koska sääntöjen mukaan järjestöjen pitää olla vaalipiireittäin; Savo-Karjalan naiset, Savo-Karjalan nuoret.
Allekirjoittanut hyväksyttiin piirin kokouksessa puoluevaltuustoon seuraavaksi kahdeksi vuodeksi ensi syksystä lähtien.
Pitää olla näkyvillä ottaen huomioon Kunnallisvaalit 2017!

Osastolla on nyt omat nettisivut: https://sites.google.com/site/kdkontiolahti/

googleen: KD Kontiolahti > KD Kontiolahti - Sites - Google


 Lopuksi

”Tiedotustilaisuus hallitusohjelmasta ja leikkausten kohdentamisesta järjestetään, huomenna, keskiviikkona klo 14.00. Ministereiden nimet saatetaan tosin kertoa vasta torstaina.” (Iltalehti netti versio eilen 25.5.2015.)

Eli Hallitukseen emme saaneet kutsua. Usko on kova, että oppositiossa ”paisutaan”. Se ei kyllä mielestäni tapahdu itsestään, vaan sen eteen tarvitsee tehdä töitä, varsinkin näin osastotasolla.
KD – lehdessä, 21.5.2015 sivulla 7, on muokattu artikkeli tutkimuksesta, jossa ”KD keräsi alle 50-vuotiaiden äänistä vaivaisen prosentin ja olisi jäänyt ilman eduskuntapaikkaa.” Samassa artikkelissa KD-Nuorten puheenjohtaja Remo Ronkainen kuitenkin toteaa, että nuorissa on hyvä meininki, ja toteaa lisäksi että puolueessa tapahtuvat muutokset, so. Essayah, innostaisivat heitä uudella tavalla toimintaan mukaan. Hän katsoo vielä että nuorten kasvava into ja aktiivisuus koituisi koko puolueen hyväksi. – Pitää alkaa tehdä määrätietoista uuden brändin ja imagon rakentamista (lainaus loppuu).
KD:n on saatava lisää näkyvyyttä ensi kunnallisvaaleja ajatellen. Siksi haastan jäsenet harkitsemaan kunnallisvaaliehdokkuutta jo hyvissä ajoin, tai saada uusia potentiaalisia jäseniä joukkoomme. Tarvitsemme hyviä ehdokkaita vuoden 2017 vaaleihin.
2017 
KUNTAVAALIT
  • vaalipäivä sunnuntai 9.4.2017
  • ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.-4.4.2017 ja ulkomailla 29.3.-1.4.2017
(http://www.vaalit.fi/fi/index/ajankohtaista/vuosina2013-2030jarjestettavatvaalit.html).

Varapuheenjohtaja Teuvo V Riikosen sanoin: ”Savonlinnassa on puoluekokous jossa valitaan puheenjohtajat. Seuraavissa vaaleissa nousemme kuin Feeniks-lintu tuhkasta.” (KD –lehti, 21.5.2015, s. 6)

Kunnioittaen,

timo simola
puheenjohtaja
KD Kontiolahti